16
MAR
14.00
Josba Naiset ll, Naisten 3. Divisioona, Savo-Karjala, lohko 5

Josba Naiset II - OuPa  

Savonlinnan liikuntahalli

Naisille voitto ja tappio Savonlinnasta.

Lauantaina 16.11.2019 Josban naiset pelasivat kauden kolmannen turnauksensa Savonlinnassa. Tiedossa oli jälleen tiukka pelipäivä.

Josba II – OuPa 3-2 (2-1, 0-1, 1-0)

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui OuPa Outokummusta. Aiemmissa turnauksissa ensimmäisen ottelun avaus on sujunut heikosti, joten päätettiin lähteä kerrankin heti alusta asti tiukasti liikkeelle. Alku olikin hyvä, sillä jo vajaan kahden peliminuutin jälkeen Minnan syötöstä Tiia siirsi Josban 1-0 johtoon. Vahva alku sai jatkoa, kun vajaan viiden peliminuutin kohdalla kapteenimme Juulia lisäsi Riinan syötöstä johdon 2-0. OuPa pääsi kuitenkin erän edetessä paremmin peliin mukaan ja kavensi ottelun 2-1 kuuden peliminuutin kohdalla. Loppuerässä molemmat joukkueet pääsivät yrittämään maalintekoa myös ylivoimalla, tällä kertaa tuloksetta. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 2-1.

Toinen erä ei ollut helppo. Erä oli melkoista taistelua ja vastustaja kavensikin tilanteen 2-2. Kolmanteen erään päätimme kuitenkin lähteä hakemaan voittoa. Vahva taistelu palkittiin tällä kertaa, kun Anna teki voittomaalin Tiinan syötöstä. Kokonaisuudessaan peli oli melko vaikea meille, mutta saatiin kairattua arvokas voitto ja kaksi pistettä kotiin.


Top Team – Josba II 5-2 (1-0, 2-0, 2-2)

Päivän toisessa pelissä vastassa oli kotijoukkue Top Team. Ennakkoon vastustaja oli kova ja päätimme lähteä puolustamaan tiukasti. Ensimmäisessä erässä puolustus tekikin hyvää työtä ja myös vastustajan maalille saatiin tilanteita. Erän loppupuolella Top Team kuitenkin siirtyi hienolla maalila 1-0 johtoon.

Toinen erä oli hieman vaikeampi. Vaikka puolustus toimikin hyvin, vastustaja pääsi yllättämään kahteen otteeseen niin, että kolmanteen erään lähdettäessä tilanne oli jo 3-0. Kolmannessa erässä pääsimme mekin pöllyttämään maaliverkkoja, kun Riina Mervin syötöstä hienosti kavensi tilanteen 3-1. Vastustaja pääsi kuitenkin kuittaamaan heti minuutin kuluttua johdon jo 4-1 siirretyn rangaistuksen aikana. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, sillä Sanni täräytti mahtavasti Saanan syötöstä Josban toisen maalin heti seuraavassa vaihdossa. Loppukiri ei kuitenkaan tänään riittänyt. Kokonaisuudessaan Top Team oli parempi joukkue tällä kertaa, ja 40 peliminuutin kohdalla se viimeisteli loppulukemiksi vielä 5-2.

Kokonaisuudessaan pelipäivästä jäi vaihtelevat fiilikset. Ensimmäinen peli tuntui takkuiselta, mutta siitä saatiin kuitenkin elintärkeä voitto. Joukkueena pelasimme paremmin jälkimmäisen pelin, vaikka lopputuloksena olikin häviö. Loppupeleissä jäätiin kuitenkin positiiviselle mielelle!

Tarkemmat tilastot löytyvät tuttuun tapaan Tulospalvelusta. Seuraavan kerran pelataankin sunnuntaina 15.12.2019 Joensuun Rantakylässä. Kotiturnaus, mikäs sen parempaa!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi