E-tyttöjen sarja-avaus takana
Julkaistu: 25.10.2020 00.00

E-tyttöjen sarja-avaus takana

E-tytöt kirmasivat la 24.10.20 innokkaina sarja-avaukseen Nepelle. Ekassa pelissä vastaan asettui Factor Carelia, jonka kanssa käytiin varsin tasainen kamppailu. Vähämaalisen matsin loppulukemat olivat 1-1. Josban ainokaisen viimeisteli Isla Sivén Tessa Kekäläisen syötöstä. Liekö pitkä korona- ja kesätauko aiheuttanut ylimääräistä mailan puristamista ja jännittämistä, koska monista paikoista huolimatta viimeistely hieman ontui.

Toisessa pelissä ennakkoon kovaksi tiedetty VarTa kuritti meitä 9-1. Pelin ensimmäinen erä meni vähän ihmetellessä, mutta toisessa päästiin jo paremmin kamppailuun mukaan. Josban maalinteossa onnistui hienosti Oona Korhonen Tessa Kekäläisen napatessa jälleen syöttöpisteen.

Kolmas peli alkoi vastustaja Factor Articin hallinnassa. Omat maalihanamme avautuivat vasta, kun olimme jo monta maalia vastustajaa perässä. Kahdennellatoista minuutilla päivän onnistujiin kuuluneet Oona Korhonen ja Tessa Kekäläinen kavensivat lukemia. Oona onnistui ottelussa vielä toisenkin kerran tehden pelin toisen osumansa Moona Hietalan syötöstä. Moona jatkoi hetken päästä pistetehtailuaan laukoen neljännen maalin ja pelin loppupuolella vielä Kerttu Turunen osui viimein usean hyvän yrityksen jälkeen. Peli päättyi lopulta selvästi 13-5 Factorille.

Ilahduttavaa turnauksessa oli se, etteivät iloiset ilmeet juuri muuttuneet kahden viimeisen pelin suurista maalieroista huolimatta. Ja että uudet pelaajat saivat mukavan alun peliuralleen! Nyt pitää vain jatkaa treenaamista ja tulla seuraavassa turneessa entistä kovempina takaisin.

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi