D-tytöillä loistava kauden aloitus
Julkaistu: 18.10.2020 00.00

D-tytöillä loistava kauden aloitus

Nilsiä 17.10. D-tytöt avasivat kautensa lauantai-iltapäivänä paikkakunnan uusitussa liikuntatalossa. Hallin entinen pomppuparketti oli historiaa, niin kuin ilmeisesti oli myös viime kauden hieman penkin alle mennyt Nilsiän turnaus. Kahdella kentällisellä syyslomaturnaukseen lähtenyt Josba taisteli hienot voitot päivän molemmista otteluista. Ensimmäisessä kaatui Welhot Keltainen lukemin 7–4 ja toisessa kotijoukkue Apassit 3–1.

Josba – Welhot Keltainen

Ensimmäinen erä Kuopion Welhoja vastaan alkoi niin kuin kauden alussa yleensä: hieman hermostuneesti ja tuntumaa hakien. Pallo pomppi ja mentiin päästä päähän. Josban hyökkääjät olivat kuitenkin selvästi tulleet peliin latautuneina, kun tytöt siirtyivät jo 3–0-johtoon ottelun 5. minuutilla. Maaleista vastasivat Nuua kahdesti ja Neea kertaalleen. Vastustaja otti tähän paikkaan aikalisän ja tämän seurauksena tapahtumat myös hieman rauhoittuivat. Welhot tulivat ensin kahdella nopealla maalilla maalin päähän, vain päästääkseen Josban taas kahden maalin johtoon 7 sekuntia myöhemmin. Maalintekijänä Alisa kauden ensimmäisellä osumallaan. Tästä meni kuitenkin vain 10 sekuntia tästä ja Welhot kavensi jälleen. Erää kuvasti hyvin se, että maalit molempiin päihin olivat enemmän tai vähemmän onnekkaiden pomppujen seurausta.

Toisessa erässä peli muuttui Josban hallinnaksi ja myös valmennukselta katosi suurempi huoli ottelun kulusta, vaikka seuraavaa maalia saatiin odottaakin aina erän viimeiselle kolmelle minuutille. Pitkän hallinnan jälkeen tytöt siirtyivät 5–3-johtoon Nuuan päivän kolmannella maalilla, ajassa 27.51. Kyseessä oli myös Nuuan uran ensimmäinen hattutemppu. Kolmannen erä alusta asti Josban hallinta pysyi ja tytöt menivät nopeasti jo ratkaisevaan 7–3-johtoon. Maaleista vastasivat E-tytöistä vahvistuksena mukana ollut Kerttu ja Alisa ottelun toisellaan. Welhot saivat loppuun vielä kavennuksen erittäin onnekkaan vapariosuman turvin, mutta se ei muuttanut enää ratkaisevasti ottelun kulkua. Varsinkin kaksi jälkimmäistä erää olivat kaikkinensa erittäin vahvaa suorittamista koko joukkueelta.

Josba – Apassit

Tunnin tauon jälkeen vastaan asteli kotijoukkue Apassit, joka oli viime kaudella varsin hankala vastus Josban tytöille. Nytkään mitään ei saatu ilmaiseksi. Jo ottelun alusta asti oli selvää, että nyt vaadittiin kovaa taistelua, jotta kotikenttäedusta nauttiva nilsiäläisjoukkue kaatuisi. Ottelun ensimmäiset kaksi erää meni osittain samanlaisella kaavalla, kuin päivän edellinen peli. Josba hallitsi hienoisesti palloa, mutta tällä kertaa kesti aikaa, että tulosta alkoi tulla. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat 2–0, loppuerässä syntyneillä Neean maaleilla. Toisessa erässä sama hallinta jatkui, mutta mitä pidemmälle pelattiin, alkoivat Apassit saamaan paremmin otetta pelistä. Kolmella kentällä ja hyvällä jalalla liikkeessä ollut kotijoukkue tuli kertaalleen jo maalin päähän, mutta jo seuraavassa vaihdossa Neea viimeisteli hattutemppunsa ja siirsi Josban jälleen kahden maalin johtoon.

Viimeisellä erätauolla alkoi Josban tytöissä jo väsymys näkyä, mutta silti päätettiin taistella loppuun asti. Ja mielettömän hienosti vasta taisteltiinkin. Tässä erässä hallinta oli jo lähes täysin Apasseilla, vaikka Josba vielä onnistuikin saamaan muutaman maukkaan maalintekopaikan. Hurjan joukkuepuolustamisen ja Mintun R:n huikean maalivahtityöskentelyn myötä oma maali saatiin, väsymyksestä huolimatta, pidettynä puhtaana. Reilut viisi minuuttia ennen loppua otettiin vielä aikalisä, jotta saatiin lepuuttaa etenkin kovasti työtä tehneiden puolustajien jalkoja ja jotta, saataisiin pallollista pelaamista rauhoitettua. Ajoitus osui nappiin ja lopussa ottelusta Josba onnistui pitämään vastustajan poissa pahimmilta maalipaikoilta. Päivän viimeisessä erässä ei nähty enää lisämaaleja kumpaakaan päähän. Kova taistelu palkittiin lopulta täydellä pistepotilla.

Lopuksi

Kaikkinensa voidaan puhua aivan loistavasta kauden avauksesta. Totta kai tyttöjen pelissä näkyi vielä se, että kyseessä on kauden ensimmäinen turnaus, pitkän ottelutauon jälkeen. Kuitenkin jo tämä näytti sen, että tälläkin kaudella Josba taistellee paikasta neljän kärjessä ja tulee olemaan vaikea vastus jokaiselle. Ihan hyvin joukkueelta, joka vielä kaksi kautta sitten ei voittanut sarjassa otteluakaan ja jonka kokoonpano pieneni 4 pelaajalla kesän aikana. Ilahduttavaa oli etenkin uusien ratkaisijoiden esiin nousu, Nuuan (3+1) ja ensimmäistä kertaa virallisia 5 vs 5-otteluita pelaavaan Kertun (1+1) muodossa. On kuitenkin todettava, että kaikkein ratkaisevinta oli silti upea joukkuehenki ja joukkueena pelaaminen, mukaan lukien Minttu R:n loistavan maalivahtipelin.

Seuraavan kerran D-tytöt pelaavat kolmen viikon päästä (7.11.) Kontiolahdella. Silloin onkin edessä todellinen tasomittari, kun turnauksen jälkimmäisessä ottelussa vastaan astelee, ensimmäisestä turnauksesta mielin määrin hallinnut FB Factor Carelia. Kyseiseen peliin tuo varmasti lisäjännitystä myös se, että Factorissa pelaa useita tytöille tuttuja naamoja.

Tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa.

- Lauri H

Seuran uusimmat

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi