Julkaistu: 21.02.2021 00.00

D-tytöt liekeissä 20.02.2021, Kuopio!

D-tytöt tekivät voitokkaan reissun Kuopioon

JOSBA 5-3 FB FACTOR CARELIA

Josban D-tytöt palasivat 3 kuukauden pelitauolta tositoimiin Kuopiossa 20.2. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Factor Carelia Kontiolahdelta, jolle marraskuussa pelatussa edellisessä pelissä hävittiin 12-0 kolmannen erän keskeytyksellä. Pelkkien viikkotreenien pohjalta pitkän ottelutauon jälkeen oli aivan arvoitus missä pelillisesti mennään. Joukkue lähti kuitenkin ennakkoluulottomasti pelaamaan omaa peliään. Asenne ja tahtotila näkyivät heti pelin alusta, eikä edellisen pelin arkuutta näkynyt otteissa. Josba menikin ansaitusti ottelun alussa 2-0 johtoon. Peli oli tasaväkistä ja vaikka Carelia tuli ottelussa 2-2 tasatilanteeseen, tyttöjen otteissa näkyi pelin loppuun asti varmuus omaan tekemiseen. Carelian taitavat yksilöt saatiin pidettyä muutamaa maaliin johtanutta tilannetta lukuun ottamatta aisoissa. Hyökkäyspäässä kaikki kolme hyökkäysketjua saivat rakennettua runsaasti maalintekopaikkoja ja myös onnistumiset jakautuivat tasaisesti. Lopputuloksena jokaisen pelaajan uhrautuvalle joukkueen eteen töitä tekevälle pelaamiselle, täydennettynä Mintun maailmanluokan maalivahtipelille, oli tämän joukkueen historian ensimmäinen voitto Factor Careliasta.

APASSIT 2-5 JOSBA

Toisessa pelissä vastaan asettui Apassit Nilsiästä. Pelin alussa toteutui se mitä vähän pelättiin, pelivalmius oli selkeästi huonompi, kuin aamun pelissä. Liekkö johtunut pitkästä tauosta pelien välistä vai edellisen pelin tsempin purkautumisesta. Liike ja viisikkopeli oli pelin alusta heikohkoa. Yhden takaiskumaalin ja pelin alun hapuilun jälkeen liikettä ja tahtoa alkoi onneksi löytymään. Onnistumisia hyökkäyspäässä tuli kaikille kolmelle ketjulle ja viimeiseen erään lähdettiin 1-4 johdossa. Tässä vaiheessa alkoi olla jo uskoa voittoon huomioiden Mintun maalivahtipelin varmuus ja vaarallisten maalintekopaikkojen määrä. Vaikka Apassit hyökkäsivät vauhdikkaasti ja taitavat yksilöt olivat alati vaarallisia, johtoaseman myötä muutama takaiskumaalikin olisi ollut varaa ottaa. Peli oli tasaväkistä, mutta voitto pelistä onneksi saatiin kairattua vähän heikommallakin pelillä.

Viikonlopun peleissä jokaisen tytön joukkueelle annettu hieno panos oli tärkeä tuloksen saavuttamiseksi. Joukkueen peli tukeutui mahtavaan maalivahtipeliin ja kahden varman vakioituneen pakkiparin peliin. Viikonloppuna löydettiin myös onnistuneita kentälliskoostumuksia ja pelipaikkoja. Sentterihaasteen kanssa kamppailleeseen joukkueessa viimeisen yhteistreenin perusteella sentterin paikalle istutettu Elsa pelasi pelipaikalla, kuin vanha tekijä. Vasemmassa laidassa hyökkäyksessä viilettänyt Pinja sain onnistuneen ensikosketuksen salibandypeliin.

Seuran uusimmat

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi