Julkaistu: 20.11.2018 00.00

Kiljukaulat vapaana laitumella, FB Factor – Josba 2-5 (1-1, 1-2, 0-2)

17.11.2018.

Kolme viikkoa oli taas kirmailtu ja jekuteltu omia joukkuelaisia treeneissä, vihdoin oli aika päästää josban kiljukaulat irti kokeilemaan uusia viisikko kokoonpanoja. Heti aamusta oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun AURINKO paistoi ja päästiin kotihallille. Yhtä jos toista saattoi aavistuksen jännittää, että mitenhän kroppa kestää kolme sählypeliä ja olihan meillä luvassa myös toipilas osaston odotetut come backit!

Sitten itse asiaan.. Klo 11:00 FB Factor – Josba 2-5 (1-1, 1-2, 0-2)

Höntsä antoi kaksi melko simppeliltä kuulostavaa ohjetta “syötä omille” ja “laita pallo liikkumaan”.

Ensimmäinen 12minuuttia harjoiteltiin sisäistämään noi kaksi ohjetta, joista kumpikaan ei ihan alkuun mennyt perille, juostiin kun ravihevoset ja omissa soi 11:54. Hommahan oli selkee, eli syötöt jatkossa omille, mutta juoksemisestahan me ei luovuta. Ajassa 12:44 Sikke pisti jalalla koreaks ja katsomoon kylmät väreet, kun taituroi itsensä kolmesta pelaajasta ohi läpiajoon ja maaliverkon heilumaan- ihan ok. Peli 1-1 ja pari minuuttia mehutus tauolle.

Toisen erän pöytäkirjamerkinnät tulikin melko tiheeseen tahtiin. Erä ei ehtinyt vanhentua 20 sekuntia pidempään, kun Anniina riisti pallon ja Merike laittoi navigaattorin päälle, osoitteeksi tuttu paikka sektorilla, josta pallo tuppaa usein päätymään kiertorannarin kautta maalin alakulmaan ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa. 1-2 (15:20). Vastustaja ei ilmeisesti jäänyt ihmettelemään Meriken maalia, vaan pistivät kiljukaulat kunnolla hommiin. Jonkinlaisen havajipallon ja pingiksen välimaastoon soveltuvan 17 sekunnin jälkeen pallo olikin meidän maalissa. Peli 2-2. Parivaljakko Riina- Nepu päätti laittaa uuden vaihteen peliin. Riina jekutteli laidasta rystysyötön keskustaan, josta Nepu ei erehtynyt vaan napakasti viimeisteli pallon verkkoon ajassa 16:18 (2-3). Tapahtumat paikan päällä eivät todellakaan olleet yhtä värittömät, mitä live seurannasta voisi päätellä. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat erittäin isossa roolissa tärkeillä torjunnoillaan.

Mehutus tauolla ei tainnut kummempia kommentteja tulla, tai jos tuli niin todennäköisesti pyyntö oli edelleen liikuttaa palloa jalkoja enemmän. Tosiaan kolmen pelin päivä. Joku syy siihen pallon liikuttamiseen kuitenkin tais olla. Ykköskenttä laittoi ompelukoneen siksaks –vaihteen päälle ja pallo napsahti lavasta lapaan. Anniina ja Kuivisto ottivat nimiinsä kauan perään kuulutetun viimeistelyn - kaunista!! Peli 2-4 (39:47). Homma jatkui muutaman minuutin hyvin intensiivisenä ja ajassa 43:03 vastustaja otti hetken hengen vedon, eli aikalisän. Aikalisän myötä vastustajalta maalivahti pois. 6 vs 5 tilanne ehti vanheta 9 sekuntia, kun Sanni ja Reetta pääsivät katkomaan vastustajan ylivoiman rakentelun. Reetta karkasi kantille tyhjää maalia kohti, neitokaiselle ei mikään perinteinen pallon siirtäminen tyhjiin riittänyt, vaan pallo lennähti vakuuttavasti ylänurkkaan. Kello näytti 43:12 ja tilanne 2-5. Vajaa kaksi minuuttia pidettiin peliä yllä summerin soimiseen saakka ja päälle kiiteltiin vastustajaa hyvästä pelistä.

Tehot: Sikke 1+0, Kuivisto 1+0, Anniina 0+2, Merike 1+0, Nepu 1+0, Riina 0+1, Sanni 0+1 ja Reetta 1+0

Seuran uusimmat

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi