P18 SM-runkosarjassa seitsemäs
Julkaistu: 19.03.2022 21.50

P18 SM-runkosarjassa seitsemäs

P18 SM-runkosarjan lopusta tuli koronasiirtojen takia meille melkoinen rutistus. Kahden viikonlopun aikana neljä peliä, joista kaksi kotona ja kaksi eri viikonloppuina Turun kulmilla. 2400 kilometriä bussissa.

Neljästä ottelusta yksi voitto, kaksi rankkaritappiota ja yksi häviö. Makea voitto kotikentällä runkosarjan kolmanneksi sijoittuneesta Classicista maalein. Blackbirdsiä vastaan oltiin Rantakylän askissa jo viiden maalin takamatkalla, mutta tasoihin noustiin. Turussa TPSää vastaan johdettiin, mutta vastustaja kampesi rinnalle ja rankkareilla ohi. Runkosarjan viimeisessä pelissä Mynämäellä meidän koronan kutistama väsynyt porukka ei pystynyt laittamaan kampoihin kotijoukkue SBS Wirmo/Maskulle.

Runkosarjan tilastoja: yhdeksän voittoa, viisi jatkoaikahäviötä ja kahdeksan tappiota, yhteensä 32 pistettä. Nibacokselta ja Oilersilta emme saaneet yhtään pistettä, kaikilta muilta vähintään yhden. Runkosarjan voittajalta ErViltä 4/6. Happee voitettiin kahdesti.

Joukkueen paras pistemies oli Elias Korhonen, jonka pörssisaldo näytti runkosarjan päätteeksi 31.




Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi