P8 ensimmäisissa turnauksissa
Julkaistu: 07.12.2022 14.48

P8 ensimmäisissa turnauksissa

Josban P8-joukkueen syksy on kääntymässä kohti joulutaukoa. Tänä vuonna olemme saaneet ensimmäiset kokemukset oikeista peleistä, sillä osallistumme kahdella joukkueella P8 säbäkipinäsarjaan Savo-Karjalan alueella. Olemme pelanneet kaksi turnausta, 29. lokakuuta kotiturnauksen Nepenmäen koululla sekä 3. joulukuuta uudessa Lintharjun liikuntahallissa Suonenjoella.


Kotiturnauksen järjestäminen oli kaikille uutta, mutta talkoohengellä saatiin kasaan oikein mukava päivä. Kiitokset siitä leipomuksia tehneelle kotiväelle ja kaikille, jotka olivat turnauksessa hommissa! Kentällä kaikilla oli mukavaa ja pelaamisen riemu välittyi varmasti Nepenmäen runsaslukuiseen yleisöön asti. Pelaajat kentällä tekivät toineen toistaan hienompia maaleja ja upeita torjuntoja, onnistumisia tuuletettiin ja omia sekä vastustajia tsempattiin ja kiitettiin reilun pelin jälkeen. Molemmat Josban joukkueet saivat kokea voittamisen riemun sekä häviämisen karvauden, mikä on tärkeää oppia nuorille urheilijanaluille. Voittoja ja häviöitä tärkeämpää oli kuitenkin hauskuus ja se, että kaikki saivat onnistumisen tunteita. Myös turnaukseen sairastumisia paikkaamaan tulleet eskari-ikäiset pelurit pärjäsivät hienosti vanhempien joukossa.


Kauden toiseen turnaukseen ja kaikkien uran ensimmäiseen vieraspelireissuun lähdettiin Savoon, mansikkapitäjä Suonenjoelle. IisKi oli järjestänyt esittelyjä myöten hienon turnauksen ja meidän tehtäväksemme jäi marssia valmiiseen pöytään pelaamaan. Vielä pelipäivän aamuna jouduimme tekemään muutoksia kokoonpanoon, mutta lopulta saimme sopivan määrän pelimiehiä kentälle. Myös Suonenjoen peleissä nähtiin kaikilta joukkueilta onnistumisia ja tsemppaamista sekä voittoja ja häviöitä. Vaikka suuri osa joukkueesta pelasikin jo viime kaudella yhdessä eskarisäbässä, on syksyllä liittynyt muutama taituri lisää, ja monelle heistä Suonenjoen turnaus oli ensimmäinen. Kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu huimaa vauhtia, saa nähdä kuinka pahasti vanhemmat jäävät poikien jalkoihin joulun jälkeisissä kinkunsulatuspeleissä... Kausi jatkuu keväällä uusilla turnauksilla, joita odotetaan jo innolla. Turnauspäivät ovat pelaajien lisäksi myös valmennuksen lempparipäiviä!

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi