12
LOK
15.30
B-tytöt 03-04, SM-sarja B-tytöt

Josba B-tytöt - EräViikingit Helsinki  9 - 4

Rantakylän uh Joensuu

B-tytöt SM-sarjan kotiavauksessa komeaan voittoon 9-4 Ervistä

Josban B-tytöt jatkoivat siitä mihin Turussa jäivät ja ottivatkin kotona Rantakylän haliissa komean voiton ErVistä 9-4 (2-0)(1-2)(6-2). Ottelun loppunumerot hieman maarittelevat kotijoukkuetta, mutta puolustus -ja maalivahtipeli onnistui täydellisesti hyvän vastahyökkäyspelin säestäessä sitä.

Eka erä alkoi hienosti Josban kannalta, kun Silja Kuusela ja Lotta Lukkarinen juonivat jo ensimmäisellä minuutilla johtomaalin. Josban tytöt ottivat tarkasti jo ylhäältä vastustajan hyökkäykset ja onnistuivat pitämään heidät kulmissa ja peittivät hyvin laukauksia ja tekivät hyviä vastahyökkäysiä yhden vielä tuottaessa Lotan ja Siljan käsistä maalin. Ervillä kyllä oli pallon hallinta erässä mutta maalitilanteita enempi kotijoukkueella.

Toinen erä alkoi Josbalta hieman "hapuillen" ja Ervin tytöt kuittasivat yhdestä puhevirheestä kavennus maalin. Edelleen puolustettiin rajusti Ervin lyödessä päälle ja jälleen erän puolivälissä "Raketti" Lotta ja Silja tekivät vastahyökkäyksestä 3-1. Ervi painoi päälle ja kaventikin erän lopulla 3-2:n. Tässä erässä astui tärkeään rooliin jo eka erässä nollapelin torjunut Sussu Tiainen ottaen peräti 15 koppia pitäen joukkueen johtoasemassa.

Katsomoon näytti erätauolle lähdettäessä mitenkähän tytöt jaksavat vielä kolmannen erän paineen. Mutta tytöt paineesta huolimatta iloittelivat erästä 6-2 voiton Sussun jatkaessa loistotorjuntoja parhaan pelaajan palkinnon arvoisesti. Toki koko joukkue onnistui erinomaisesti, tilastollisesti tehokkaimmat olivat Silja Kuusela 4+2(siirtyi pistepörssin kärkeen),Lotta Lukkarinen 2+1 ja Tiia Romppanen 2+0. Tsemppari palkinto Anni Valliukselle.

Torstaina tytöt mustelmille vienyt peittoharjoittelu ei mennyt hukkaan, sillä hyvät peitot oli tässä pelissä voiton tae. Huomenna vastus vaan kovenee sillä jo karsinnasta tuttu PSS on hyvässä vireessä. Mukaan saadan Naisten liigasta Sofia Pykäläinen tähän peliin.

Tilastot

9 - 4

EräViikingit Helsinki
2 - 01 - 26 - 2
1'MaaliKuusela Silja
1'MaalisyöttöLukkarinen Lotta
16'MaaliLukkarinen Lotta
16'MaalisyöttöKuusela Silja
29'MaaliLukkarinen Lotta
29'MaalisyöttöKuusela Silja
33'Jäähy: 2minFredriksson Sanni
42'MaaliKuusela Silja
42'MaalisyöttöJolkkonen Jenna
43'MaaliRomppanen Tiia
43'MaalisyöttöKettunen Annika
49'MaaliVallius Anni
49'MaalisyöttöRova Nea
50'MaaliRomppanen Tiia
50'MaaliKuusela Silja
50'MaalisyöttöFredriksson Sanni
59'MaaliKuusela Silja

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi