Vuoden Josbalaiset 2023
Julkaistu: 27.04.2023 08.20

Vuoden Josbalaiset 2023

Kauden päättäjäiset pidettiin keskiviikkona 26.4. keskustan urheilutalolla. Paikan päällle oli saapunut yli 400 junioria ja heidän vanhempaansa.

Vuoden Josbalainen 2023

Naisten edustus: Saana Niemitalo

Saanan tekeminen joukkueen eteen on pyyteetöntä sekä kentällä että sen ulkopuolella. Saana pitää huolen joukkueen asioista ja pelaajana haluaa menestyä sekä saada tulosta aikaan.

T16: Elsa Kivivuori

Elsa on toiminut joukkueen kapteenina ja valmennuksen apuna kentällä ja kentän ulkopuolella esimerkillisesti. Selkä ei suoristu missään tilanteessa vaan tarvittaessa laitetaan all in. Hän on hyvä valmennettava jatkuvalla oppimisenjanolla ja tekee parhaansa joukkueen eteen siinä roolissa ja pelipaikalla mikä hänelle kulloinkin osoitetaan.

T14: Milla Karvinen

Milla on kehittynyt kauden aikana huimasti niin teknisesti kuin taktisestikin! Motivaatio on huippuluokkaa ja treeniasenne timanttia! Milla tekee omalla ajalla paljon lajia tukevaa harjoittelua ja pohtia omaa tekemistään hienosti.

T12: Janika Jolkkonen

Reipas ja tunnollinen treenaaja. Aina treeneissä ja peleissä täysillä tekee kaiken. Pelannut ja harjoitellut myös vanhempien tyttöjen mukana.

T10: Emma Kolu

Todella lahjakas tyttö. Kova tekemään töitä kentällä, ei luovuta missään vaiheessa.

Ahkera harjoittelija.

Miehet akatemia: Tino Mäkelä

Kauden tasaisin suorittaja. Kehittyi kauden aikana eritoten fysiikassa ja tästä syystä ei hävinnyt kauden aikana yhtään kaksinkamppailua. Kesällä lentää keihäs ja keväisin vastustajat kaukalossa, kun Tino pääsee vauhtiin. Kauden isoin peitto kaksi sekuntia ennen finaalin loppua, kun Akatemia juhli historiallista 2-divisioonan mestaruutta. Erityismaininta pakkipari Eino Pirhoselle.

P22: Jaakko Reijonen

Repan ilmiömäinen kyky hakeutua maalipaikkoihin siivitti P22 juniorit SM-sarjaan ja Akatemian Suomisarjaan ensi kaudeksi. Iski tärkeitä maaleja molemmissa sarjoissa ja kädet ”pehmenivät” kauden aikana huomattavasti. Cristiano Ronaldon ja ex-Josba Sampo Siposen sekoitus.

P19: Antti Kolu

Antti kantoi joukkueen kapteeninnauhaa kaksi kautta. SM-sarjan nelossijaan päättyneen kuluneen kauden isoissa peleissä Antti loi omalla esimerkillään joukkueeseen taistelutahtoa. Puolustuspään yksiykkösissä Anttia on vaikea voittaa ja tilanteen tullen pallo ja mies liikkuvat vauhdilla myös vastustajan maalille. Kapteeni johtaa joukkoja edestä ja tämän tehtävän Antti täytti hienosti

P17 yhdistelmäjoukkue: Jesperi Kärki

Pelasi maalilla kauden aikana useammassa eri ikäluokassa myös Josban miesten akatemia joukkueessa. On aina valmis auttamaan joukkuetta kuin joukkuetta, jos maalivahti puuttuu treeneistä tai pelistä. Valittiin myös kauden päätteeksi Suomen U17 maajoukkueeseen.

P16 yhdistelmäjoukkue: Ville Ilanmaa

Ahkera harjoittelija, positiivisen käytöksen omaava, kohtelias ja fiksukäytöksinen joukkuepeluri, jonka jokainen valmentaja haluaa tiimiinsä torjumaan palloja. Kävi myös kauden aikana auttamassa kahta ylempää ikäluokkaa treeneissä ja peleissä.

P15: yhdistelmäjoukkue: Luukas Hirvonen

Viimeisen päälle joukkueen eteen esimerkillisesti töitä tekevä ja positiivisen ajatusmaailman omaava urheilija. Pelasi ja treenasi kauden aikana neljässä eri ikäluokassa ja oli aina valmis auttamaan jokaista joukkuetta.

P14: Eemil Komu

Eemil on yksi joukkueen eniten kauden aikana kehittyneistä pelaajista. Hän on harrastanut salibandya pikkujunnusta saakka ja on hyvin aktiivinen treeneissä kävijä. Eemil tekee kovasti töitä ja hänestä paistaa kova halu kehittyä. Eemil käyttäytyy hyvin kentällä ja kentän ulkopuolella.

P13: Hirvikallio Viljo

Aloittanut uutena joukkueessa ja innostui välittömästi vaativasta maalivahdin pestistä. Kehitys on ollut hienoa ja Viljo on treenannut motivoituneesti.

P12: Joel Keskinen

Kova poika treenaamaan. Aina hymy huulilla ja pilke silmäkulmassa. Pelien työjuhta, jonka liike ei pysähdy koskaan ja töitä tehdään viimeiseen asti.

P11: Veikka Ketonen

Veikka on tunnollinen ja ahkera harjoittelija. Kehittynyt kauden aikana ja antaa niin harjoituksissa kuin turnauksissa aina kaikkensa. Esimerkillinen pelaaja kentällä ja sen ulkopuolella.

P10: Seemi Nevalainen

Seemi on erinomainen joukkuepelaaja. Tasainen suorittaja, joka kehittyi koko kauden ajan. Hyvä periksiantamaton asenne sekä motivaatio niin kentällä kuin harjoituksissa. Seemi pitää joukkuekavereista huolen ja eipä anna turhaa tilaa vastustajille kentällä. Hän venyi hienoihin suorituksiin myös maalitolppien välissä. Aina hyväntuulinen, iloinen ja positiivisen asenteen omaava peluri.

P9: Vili Mäkelä

Vilillä on aina pilke silmäkulmassa niin treeneissä, peleissä kun kentän ulkopuolellakin. Tulee hyvin kaikkien kanssa toimeen. Keskittyy harjoituksissa ja ottaa ohjeet hyvin vastaan. Kehittynyt pelaajan erittäin paljon kuluvan kauden aikana.

P8: Niilo Luostarinen

Niilo on ahkera harjoittelija ja aina halukas oppimaan uutta sekä kenttäpelaajana että maalivahtina. Niilo on reilu niin omia joukkuekavereita kuin vastustajiakin kohtaan, ja jaksaa tsempata peleissä ja treeneissä loppuun saakka.

P7: Lukas Lehtomaa

Lukas on ahkera harjoittelija ja kiinnostunut salibandysta myös joukkueharjoitusten ulkopuolella. Kiinnostusta riittää sekä kenttäpelaajan että maalivahdin taitojen kehittämiseen. Lukas tulee kaikkien kanssa toimeen ja on ystävällinen sekä reipas nuori pelimies.

P6: Valtteri Matikainen

Valtteri harjoittelee iloisella ja hyvällä asenteella. Kuuntelee esimerkillisesti ohjeita ja on kehittynyt kauden aikana hurjasti.

Osallistujamitalit jaettiin kaikille P8, T8, P7, T7, P6, T6, 2015-2019 syntyneille pelaajille.

Vuoden valmentaja Jami Huhtala. Jami nosti P22 ikäluokan sm sarjaan, voitti miesten 2 div mestaruuden ja nosti 2 div miehet suomisarjaan.

Erityispalkinnot > Joni Hiltunen, Elias Korhonen, Valtteri Miettinen ja Jesperi Kärki, jotka valittiin Suomen U17 maajoukkueeseen, kuluvan kauden päätteeksi.

Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi