Espoosta ja Porista yksi piste P18 SM-sarjassa
Julkaistu: 17.01.2022 19.00

Espoosta ja Porista yksi piste P18 SM-sarjassa

Vierastuplalle lähdettiin tällä kertaa Espooseen ja Poriin. Molemmat vastustajat oli kohdattu jo kerran tällä kaudella. Kotona hävittiin Oilersille ja voitettiin Karhut.

Oilers NG jäi runkosarjassa voittamattomaksi. Pallolla oltiin pelissä paljon ja paikkojakin oli, mutta maaliin saatiin vain kaksi. Viimeistelyssä jäi toivomisen varaa ja vastustajan maalivahti pelasi hyvin. Hyökättiin välillä niin innokkaasti, että tarjoiltiin kotijoukkueelle mukavia 2-1 -tilanteita. Pisteet jäivät Espooseen maalein 6-2. Josban molemmat maalit olivat Joona Pirhosen käsialaa.

Porista lähdettiin hakemaan kolmea pistettä, mutta yhden kanssa tultiin loputa kotiin. Karhut oli niskan päällä kaksi ensimmäistä erää ja kolmannessa oltiin jo kolme maalia perässä. Ylivoimalla kavennus ja erän lopussa 6-5 ylivoima ilman maalivahtia toi lopulta tarvittavat kaksi maalia pelin viimeisellä minuutilla. Jatkoajalla ei maaleja ja voittolaukauskilpailun vei kotijoukkue. Vastustajan maalivahti otti kiinni 31 vetoa, joten paikkoja pystyttiin pelissä luomaan. Porissa pistepörssiä kartuttivat Juuso Kiiskinen 2+1, Joonas Hirvonen 0+2 ja maalin mieheen Lauri Vallius, Oskari Kuivalainen, Aatu Heiskanen ja Joona Pirhonen. Joukkueen kantava voima ottelussa oli erinomaisen pelin maalilla pelannut Aaro Härkönen, jolle merkittiin 24 torjuntaa.


Josba Juniorit ry

PL 128

80101 Joensuu


toimisto@josbajuniorit.fi